American Car Show 5.4.2015

Julkaistu

Perinteinen autonäyttely järjestettiin taas tänäkin pääsiäisenä Messukeskuksessa. Tapahtumassa oli esillä runsaasti eri tyylilajien edustajia sekä moottoripyörien ja autojen osalta. Tänä vuonna tapahtuman viimeisenä päivänä järjestettiin lisäksi harrasteajoneuvohuutokauppa, josta tarpeeksi äveriäät pystyivät halutessaan lunastamaan itselleen menopelin, hallituksen edustajisto tyytyi kaivelemaan taskunpohjiaan. Perinteestä poiketen tänä vuonna showpainiesityksiä ei nähty, vaan tilalle oli saatu eritasoisia muusikonrenttuja esittämään ohjelmistoansa. Kerho ei valitettavasti pystynyt järjestyksenvalvontateknisistä syistä tarjoamaan paikalle saapuneille makkaraa tahi motorsporttia. Metrilakua oli myynnissä taas senkin edestä.

Fiat 126

Tänä vuonna American Car Showssa katseet vangitsi TTMK:n oman pojan, Johannes Källin huippuhieno vuoden ’74 Fiat 126. Fiat on ollut työn alla jo useamman vuoden ja se valmistuikin juuri sopivasti päivää ennen näyttelyn alkamista. Hienoinen kiire ei kuitenkaan vaikuttanut auton viimeistelytasoon, mikä olikin yksi parhaimmista koko näyttelyssä. Tunnustuksena hienosta työstä Johannes voitti vuoden 2015 nuori rakentaja -kilpailun ja auto sijoittui tuning-autojen top 10:n!

Muita räpellyksiä

Vakio OHC:stä poikkeavaa tekniikkaa

Tekijä
Kategoriat Muut

← Vanhemmat Uudemmat →